2.3.2012

Keskeneräistäkö?

Tämä paita oli taas yhtä tuskaa. Pääntien kantti ei onnistunut millään. Hyppytikkiä, hyppytikkiä. Meni varmaan aika paljon kangasta hukkaan. Lopulta paidan kaulus oli niin täynnä neulan reikiä, että piti leikata vähän pois. Tästä seurasi, että kaula-aukosta tuli liian iso. Nyt se on vähän lörppökin sitten, eikä yhtään niin joustava kuin edellisen keltaisen paidan kaulus. Kun pääntie onnistui vihdoin ja pääsin jatkamaan niin lisää vastoinkäymisiä odotti jo ovella. Raglanhihan ja taka kappaleen yhdistäminen ei mennyt ihan kohdalleen. Ja huomasin tämän vasta kun paita oli melkein valmis, niin en alkanut purkamaan, vaikka täydellisyyteen pyrkivää ompelusilmääni karsasti vimmatusti. :D Katsokaa nyt:


Saumurin sauma vielä valkoisella niin varmasti näkyy. No sitten on paidan helma. En tiedä mikä mätti, mutta en saanut sumaa millään pääteltyä. Löysin youtubesta ohjeen jota olen killttänyt silmät kipeiksi ja opin siitä, miten peitetikkikoneen sauma päätellään ja hyvin on toiminut aina. Kunnes tämä paita tuli käsittelyyn. Nyt kun paitaa nykäisin ohjeen mukaan niin sauma alkoi vaan purkaantua. Langat suhisivat käkkäräksi kasaksi, kun serpentiini vappuna. Päätin korjailujen sijaan purkaa koko sauman ja tehdä kokonaan uudestaan. Taas sama juttu! Ei voi olla totta! No ei kun langoista vetelemään. Onneksi peitetikkikoneen sauma tosiaan purkaantuu helposti. Kolmas kerta langat päättelee. Onnistui siis vihdoin. Helmaan jäi iloinen rivi neulan reikiä sauman viereen niissä kohdissa, missä uusi sauma ei osunut vanhan jälkiin.




Tällainen tästä nyt sitten tuli





Laitoin tällä kertaa tuon nimikko lapun tuonne niskaan. Aika kiva siellä minusta. Tähän paitaan piti myös leikata uusi etu kappale, koska alkuperäisen idean mukaan, minun piti kirjoa tähän kuva. koska se ei onnistunut millään päätin, että kokeilen sellaista tulostettavaa ja silitettävää kuvaa. Saa nähdä saanko koskaan aikaiseksi. Kuva olisi jo valmiina, kun sitä ei tullut sitten kirjottua. Tämä on nyt ikään kuin keskeneräinen, mutta oli niin iso että on aikaa tuota printtiä laitella. ;) Jospa me kohta olisimme tuon peitetikkikoneen kanssa ystäviä. Kaavana tässä oli Ottobren loikka/papana ilman hihansuun resoria. Kankaista ei ole hajuakaan mistä tilattu. Harmi sinänsä, nimittäin tuo valkea oli todella pehmeää ja sitä olisi voinut tilata lisääkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa kun kommentoit. :)